Suomen tunnetuimpiin keittiömestareihin lukeutuva Pekka Terävä tavoitteli nuorempana suurille jalkapallokentille pääsyä. Haaveen toteutumatta jääminen oli voitto suomalaiselle ravintolakulttuurille.

Pekka Terävän kädet eivät vapise keittiössä. Tummat kumihanskat käsissään paistinpannun kahvaa pitelevä keittiömestari näyttää tietävän tasan tarkkaan mitä tekee.

Näppituntuma ei yllätä, sillä onhan Terävä, nyt 56, toiminut kokkina jo huimat 40 vuotta. Tai ainakin lähes sen verran riippuen siitä, koska kokkiuran katsotaan alkaneen.

- Riippuu miten sen laskee. Menin kokkikouluun 1983 ja seuraavana vuonna töihin Runosmäen vanhainkotiin. Jos siitä eteenpäin lasketaan, niin tänä vuonna [2024] tulee käytyä tätä ahjoa neljättäkymmenettä vuotta. Mutta kaikki riippuu tosiaan siitä, miten aikaa laskee. Kävin koulun ohessa illat töissä, mutta 1987 sain kokin paperit [Suomen Joutsenen ravintolakoulusta], Terävä kertoo.

Oli miten oli, mutta 1980-luvun alussa liikkeelle lähtenyt kokin ura on jatkunut tähän päivään saakka. Terävä on paiskinut vuosien saatossa hurjan määrän töitä yltääkseen nykyisiin saavutuksiinsa, joita riittää.

Viimeistään seitsemäksi kotiin

Menestys ei ole tullut ilmaiseksi. Vielä vuonna 2006 Terävä paiski arvionsa mukaan töitä maanantaista lauantaihin 16 tuntia päivässä. Nykyään työpäivät ovat keittiömestari-ravintoloitsijan arvion mukaan noin kymmentuntisia. Hän pyrkii olemaan kotona työpäivien jälkeen viimeistään iltaseitsemältä.

- En todellakaan ihannoi pitkiä työpäiviä, mutta olen ihmisenä kiinnostunut luonne. Jos en heti tee jotain, niin se jää äkkiä tekemättä. Sen takia sitä usein uppoutuu tekemisen kulttuuriin niin nopeasti, ettei huomaakaan että kello käy ja aika etenee. Iso asia on myös se, että kehitän vilkkaan mielikuvitukseni kautta itselleni koko ajan uusia juttuja, Terävä selventää.

Jatketaan vielä hetki Terävän ansioluettelon läpikäyntiä.

Koulusta valmistumisen jälkeen hän on työskennellyt kokkina, keittiömestarina ja keittiöpäällikkönä monissa ravintoloissa ja saavuttanut menestystä useissa kansainvälisissä kokkikilpailuissa niin yksin kuin Suomen kokkimaajoukkueen jäsenenä.

Vuonna 2014 Terävä valittiin suomalaisten keittiömestarien ja kokkien toimesta Kokkien kokiksi. Kolme vuotta myöhemmin hänet palkittiin Stockholm Culture Awards -tunnustuksella pohjoismaisen ruokakulttuurin eteen tehdystä työstä. Vuonna 2018 kunnianosoitukset jatkuivat, kun Terävä sai Ranskan valtiolta Orde Du Mérite Agricole -ritarin arvon.

Arvostetun Vuoden kokki -kilpailun Terävä voitti vuonna 1995. Tunnustuksista kenties suurin tuli 2011, kun Terävän ja Lukkarisen vuonna 2006 perustama Olo palkittiin Michelin-tähdellä.

Listaaminen päättyy toistaiseksi tähän, mutta aiemmista saavutuksista lienee enemmän kuin helppoa todeta, että Terävä on saavuttanut urallaan paljon. Intohimo työtä kohtaan on näkynyt ihmisten lautasilla.

Keittiö ei ole ainoa paikka, missä Terävä on paiskinut elämänsä aikana vimmatusti ja tunnollisesti hommia. Nuorempana hänen mielessään oli läpimurto jalkapalloilijana kotikaupungin ylpeyden Turun Palloseuran riveissä. Maalivahtina pelannut Terävä murtautui aina seuran edustusjoukkueeseen saakka.

Itseään Terävä kuvailee maalivahtina aggressiiviseksi, joidenkin kuvailemana jopa hulluksi. Jos vastustaja pelasi fyysisesti mitattuna kovaa, Terävä sanoo mukautuneensa pelin tasoon ja antaneensa vähintään samalla mitalla takaisin - kuitenkaan sikailematta.

- Ja sitten oli tietysti jalalla pelaamisen taitoni - väitän sen olleen jo siihen aikaan ihan omaa luokkaansa. Se negatiivinen puoli oli sitten se, että olen aina ollut kääpiö, 177-senttinen. Siinä ei armoa annettu, Terävä hymähtää pituudestaan.

Maasta se pienikin ponnistaa

Lyhyitä veräjänvartijoita ei nykyisin enää huipputasolla näe, mutta vielä joitakin vuosia sitten poikkeuksia oli olemassa. Jotkut saattavatkin muistaa lyhyistä maajoukkuetason maalivahdeista muutamia nimiä, kuten akrobaattisena väriläiskänä tunnetun Meksikon Jorge Camposin (168 senttiä), legendaarisesta skorpionipotkustaankin tunnetun kolumbialaisen René Higuitan (176) ja Ranskan maajoukkueessa kunnioitettavat 87 ottelua uurastaneen, muun muassa Manchester Unitedissa pelanneen Fabien Barthezin (180).

Urheilu on nykypäivänä entistäkin raadollisempaa. Moni lupaava maalivahti joutuu sivuun huipputasolta jo nuorena, jos häneen ei lyhyyden takia uskota. Kutsun testijaksolle Chelsean organisaatioon vuonna 2015 saanut suomalainen William Rosenlöf, 201 senttiä pitkä veskari, kertoi aikanaan sanomalehti Pohjalaiselle, että lontoolaisseura pitää maalivahdeille peruskriteerinä 195 sentin pituutta.

Terävä ymmärtää pituuteen liittyvät jalkapallomaalivahdin vaatimukset, mutta hänen mielestään sentit eivät ole kaikki kaikessa.- Se on aivan sama oletko 195-senttinen, jos et osaa sijoittua oikein tämän päivän pelinopeudessa. Lyhyiden veskarien lahja on varmasti ollut se, että peliä on joutunut oppimaan lukemaan ihan eri tavalla, kun taas joku [Thibaut] Courtois on pystynyt ottamaan aika löysin rantein aika pitkään eikä ole tarvinnut olla ihan niin sisällä pelissä.

Tasan kaksimetrinen Courtois on joidenkin mielestä tämän hetken maailman paras maalivahti. Kolmekymppinen belgialainen pelaa tätä juttua kirjoittaessa espanjalaisjätti Real Madridissa, jonne hän siirtyi Chelseasta kaudeksi 2018-19.

Terävä sanoo tehneensä viimeisten 15 vuoden aikana erään maalivahteja koskevan huomion kotimaisilta viheriöiltä. Toisella ja kolmannella sarjatasolla (ent. Ykkönen ja Kakkonen) on keittiömestari-ravintoloitsijan mielestä todella hyviä koppareita, mutta monilla näistä on ollut yhteinen piirre: he ovat olleet melko lyhyitä.

Nousu TPS:n edustukseen 18-vuotiaana

Siirrytään tässä vaiheessa takaisin 1980-luvun Turkuun. Miten Terävän oma ura starttasi ja eteni TPS:n ykkösmiehistöön saakka?

Turun Nappulaliigassa Kärsämäen Nappuloissa pelaamisen viisivuotiaana aloittanut Terävä nousi TPS:n edustusjoukkueen mukaan 18-vuotiaana. Sitä ennen hän oli kuulunut jonkin aikaa mustavalkopaitojen akatemiaan, jossa lupaavat otteet poikivat paikan edustukseen.

Edustukseen nuoren maalivahdin nosti Suomen A-maajoukkuettakin valmentanut Tommy Lindholm, joka luotsasi tuolloin TPS:aa.

Tuohon aikaan Tepsi oli suomalainen menestysseura. 1980-luvulla TPS ei sijoittunut kertaakaan viiden parhaan joukkoon tuolloisessa Mestaruussarjassa.

- Joukkueen onni oli, että meillä oli joukkueessa kaksi maajoukkueveskaria, Pekka Nurmio ja [Göran] Danny Enckelman. Kyllä siinä aika nopeasti älysi, ettei lahjakkuus tule riittämään noiden kaverien edelle, Terävä sanoo.

Kaksi maajoukkuetason kokeneempaa maalivahtia puskivat taidoillaan ja uurastuksellaan nuorta Terävää eteenpäin, mutta kovat standardit itselleen asettanut nuori koppari päätteli tuolloin, että vastaavalle tasolle pääseminen olisi todella vaikeaa.

Lisäksi opiskeluajan kiireet rasittivat lajiharrastusta.

- Opiskelujen aikana tajusin aika nopeastikin realiteetit, kun yövuoro loppui hotellissa kolmelta yöllä ja aamutreenit alkoivat kymmeneltä. Aika äkkiä realismi alkoi tulla vastaan siitä, miten energia riittää.

Kova panostus kuningaslajiin päättyi Terävän mukaan noin parikymppisenä. Hän pelasi vielä alemmissa sarjoissa muun muassa Turun Pallossa ja laivatyön aloittamisen jälkeen laivojen välisissä MM-kisoissa. Ravintola-alalle Terävä päätti siis suunnata ajateltuaan, etteivät taidot riitä jalkapalloammattilaisuuteen.

VPS-siirto kariutui, samoin Saksan testileiri

Edustusjoukkuetaipaleensa aikana Terävää yritettiin hankkia pelaamaan myös muualle. TPS-taustainen Hannu Touru olisi halunnut hankkia nuoren maalivahdin Vaasan Palloseuraan. Siirto jäi kuitenkin piippuun, kun seurat eivät päässeet sopuun siirtokorvauksesta.

- Tepsi laittoi niin kovan hintalapun, ettei Vaasa kiinnostunut. Juttelimme Juha Reinin kanssa asiasta, ja oli lopulta aika lähellä ettei meistä tullut pelikavereita. Olisin varmasti lähtenyt, sehän olisi ollut parasta mitä olisi tuossa tilanteessa voinut tehdä. Se olisi varmasti antanut ihan eri puhdetta tekemiseen, Terävä kertoo ja muistuttaa, että jälkeenpäin on "ihan turha jossitella".

VPS-siirto ei suinkaan ollut ainoa sauma, jolloin nuori Terävä olisi voinut vaihtaa maisemaa Runosmäkeä eksoottisempaan ympäristöön. Seuraava tarina kumpuaa Saksasta, futiskulttuurin kehdosta.

TPS kutsuttiin eräänä vuonna perinteiseen tapaan 16 huippujoukkueen turnaukseen Braunschweigiin. Jo turnauksen alkuvaiheessa hampurilaisen HSV:n edustaja ilmoitti seuran halusta saada Terävä testileirille turnauksen jälkeen.

- Olin jotenkin niin fokusoitunut turnaukseen, että kuittasin vaan asiasta kuultuani, että hoidetaan se myöhemmin. Kun lähdimme turnausvoiton jälkeen bussilla kotiin, kysyin joukkueenjohtajalta miten neuvotteluiden kanssa oikein kävi. Hän vastasi Tanskan kohdalla pienessä humalassa, että ei nyt muista, Terävä kertoo nauraen.

- Tarinan opetus on ehkä se, että tällaiset keskustelut ovat tuolloin olleet aika lasten kengissä.

Myöhästyminen pelimatkalta johti potkuihin

TPS:ssa oli tapana, että joukkueeseen kuuluvat A-juniori-ikäiset pelaajat kävivät hakemassa peliaikaa A-juniorien riveistä. Eräänä torstai-iltana TPS-käskyttäjä Lindholm ohjasi Terävän ja muutaman muun edustusjoukkueen juniorin A-juniorien perjantai-illan harjoituksiin, sillä lauantaina olisi peli tiedossa.

Edustuksesta junioritreeneihin menneitä pelaajia kohtasi perjantaina yllätys, kun he päättelivät harjoitusten luonteesta, etteivät olisi lauantain ottelussa avauskokoonpanossa.

- Yleensä sen tiesi, että erikoistilanteita treeneissä läpi käyneet pelaajat avasivat pelissä. Meidät pistettiin muiden miehistä tulleiden kanssa kulmaan pelaamaan palloa ja totesimme, että vai tällainen komennus sitten tällä kertaa, Terävä kertoo.

Penkkikomennuksensa päätellyt joukko lähti samaisena perjantaina viettämään iltaa, ja Terävän mukaan ilta venyi "vähän pidemmäksi". Sen johdosta konkkaronkka myöhästyi lauantaiaamuna linja-autosta, jolla TPS:n joukkue matkusti ratkaisevaan otteluun Helsinkiin pelaamaan HJK:ta vastaan.

- Voitolla TPS olisi voinut voittaa Suomen mestaruuden, mutta emme myöhästymisen takia päässeet mukaan matkalle ollenkaan. Sitten kuuntelimme peliä Auran Aalloista, ja TPS hävisi 0-5. Tämän jälkeen A-juniorien valmentaja näytti meille monoa ja palautimme kaikki varusteemme, Terävä selittää.

Muutama päivä myöhemmin Terävä sai soiton edustuksen päävalmentajalta Lindholmilta, joka ihmetteli missä juniori-ikäiset edustusjoukkueen pelaajat ovat viime päivinä lymyilleet kun näitä ei ole näkynyt harjoituksissa.

- Olimme luulleet potkujen olleen kollektiivinen seuran päätös, mutta se olikin ollut yksittäisen valmentajan päätös, Terävä kertoo.

"Ihmisten pitäisi haaveilla enemmän"

Kuten mainittu, Terävän TPS-taival päättyi reilun parinkymmenen vuoden iässä. Suuren nuoruusaikojen unelman - jalkapalloammattilaiseksi tulemisen - kariutuminen johti lopulta siihen, että hänestä tuli yksi Suomen parhaimmista kokeista.

Hän on aina uskaltanut puhua haaveistaan ääneen. Se ei välttämättä ole kovinkaan stereotyyppista käyttäytymistä suomalaiselta.

- Futiksesta on jäänyt se, että haaveilee aina ja kun sen sanoo ääneen, se vie aina johonkin. Varmaan sen kautta keittiötekeminenkin on edennyt. Kun sanoin ääneen haluavani ammattilaiseksi, ei minusta tullut jalkapalloammattilaista. Mutta keittiöammattilaiseksi pääsemisessä se on varmasti ollut avainasemassa, hän sanoo ja jatkaa:

- Ihmisten pitäisi haaveilla enemmän asioista. Sitten jonain päivänä haaveet muuttuvat todeksi. Jokaiselle suotakoon se onni.

Jalkapallo edelleen osa arkea

Jalkapallo on edelleen osana Terävän elämässä. Taukoa lajin parista ehti olla pidempi tovi, mutta lasten lajiharrastuksen kautta myös isän into kuningaslajia kohtaan palasi.

Juniorivalmennus starttasi Terävän osalta Kasiysissä, josta hän siirtyi FC Espoon ja Grankullan IFK:n kautta valmentamaan Mikael Forssellin käskyttämää HJK:n A-juniorijoukkueen maalivahtiryhmää. Klubiin Terävää pyysi tuolloinen maalivahtivalmennuksen päällikkö Marko Frantsi.

HJK:ssa Terävä pyrkii painottamaan nuorille veskareille työn merkitystä. Hän oli itse kova treenaaja ja toivoo nyt näkevänsä nuorten lupausten pistävän paljon peliin päivittäisessä harjoittelussa.

- On helppoa sanoa, että saavutettavuus syntyy kovan duunin kautta. Olen HJK:ssa sanonut [maalivahdeille], että jos vedätte treenit löysästi, olette jo sen ikäisiä että kannatte siitä itse vastuun. Toivon, että silloin kun treenataan, tehdään asiat huolella ja keskittyneesti. Jos tullaan puolivalolla treeneihin, sen näkee kyllä peleissäkin.

Tärkeitä oppeja rakkaan lajin parista

Terävä on kiitollinen päästessään tekemään töitä fiksujen nuorten urheilijoiden kanssa.

- Moni tulee menestymään heistä ihan sen takia, että siellä on sisäänrakennettu halu menestyä ja hyvä kurinalaisuus.

Vaikka jalkapallokentiltä ei tarttunut nuorempana mukaan ammattilaisuutta, käteen jäi jotain kenties paljon tärkeämpää. Terävä nimittäin tapasi viheriöllä vuonna 1987 vaimonsa, joka pelasi TPS:n naisjoukkueessa.

- Minä potkaisin häntä ilmeisesti pallolla päähän. Vähän kuin Paul Scholes. En muista miten tämä tapahtui, mutta rouva sanoi sen menneen näin, Terävä toteaa naurahtaen.

Entä mitä muuta rakkaasta lajista on jäänyt käteen tähän päivään? Vastaus tulee Terävältä suoraan.

- Kyllähän työnteko, kurinalaisuus ja sellainen määrätietoisuus on tullut ihan selkeästi annettuna tekijänä. Sellainen suvaitsevaisuus ja ymmärrys ihmisiä kohtaan. Ne ovat ehkä tärkeimmät, mitä on tarttunut mukaan.

Ehkä suurempien kenttien avautumatta jääminen olikin Terävän osalta kohtalon peliä. Varmaa on, että se oli voitto suomalaiselle ravintolakulttuurille.

Teksti: Christos Zavros